lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ompunkesytystä ja muuta sekalaista


Maaliskuisen blogiarvonnan palkinnot saatiin toimitettua toukokuun aikana. Piti pitkään kypsytellä ja miettiä, minkälaisen kassin voittajalle (Routa) tekisin, ja tämmönen kassi lähti voittajalle:


(Äärettömän huono kuva, kiireessä ja pimeässä kuvattu...) Mallia on otettu vähän tästä kirjasta. Loppujen lopuksi tuosta ei tullut juurikaan samanlainen kuin kirjan kassista, kun soveltelin vähän omiani, mutta eipä tuu samanlaista vastaan. Täytyy tunnustaa, että ihan täysin tyytyväinen en tuohon kassiin ole, ja tekisinkin sen eri tavalla toisen kerran. Mutta aina oppii jotain! Tällä kertaa opin, että tukikangas≠tukikangas. Siis tukikankaissa on eroa... Oon aina ollut kamalan laiska noissa tukikangasjutuissa ja tällä kertaa ajattelin sellasta käyttää, niin enköhän valinnut ihan liian kovaa ja jäykkää! Meinas ompelut tyssätä siihen, mutta sitkeästi tein loppuun. Toivottavasti kassi kuitenkin kelpaa käyttäjälleen, mietin pari kertaa lähetänkö, mutta kun tuo kangas on niin ihana, etten halunnut heittää hukkaan. Toiveena kun oli violetti tai mustasävyinen kangas, tuossa on molempaa väriä.

Arvonnassa lohdutuspalkinnon voitti mun siskoni, jolle kassin tekeminen on aina helppoa, kun voi tehdä semmosen mistä ite tykkäis. :D Tällä kertaa Nakottajallekin lähti siis testiversio Finlaysonin kassimallista, johon törmäsin Siksot-blogissa.

  
Kangas on Ikeasta aikaa sitten ostettu. 

Samalla mallilla piti sitten itsellekin tehdä kassi, kun oli tuota ihanaakin ihanampaa omppukangasta jemmattuna. Tätähän on nyt näkynyt useammassakin blogissa viime aikoina... :D


Tästä versiosta teinkin kääntömallisen, Nakottajalle mennyt kassi on periaatteessa sekin käännettävä, mutta toinen puoli on niin tylsän yksivärinen, että se ei ehkä oo kovin kiva toisinpäin. Piti vaan saada äkkiä tehtyä, eikä ollut mitään kivaa kangasta tuon toisen seuraksi!


Pilkulliselle puolelle leikkasin omppukankaasta yhden ompun ja ompelin vain suoralla ompeleella kiinni. Saapa nähdä, miten sille käy. Tosi hyvin kyllä noissa kankaissa meni värit yksiin, ihan samaa keltasta ja valkosta, vaikka eri paikoista ostetut ihan erilaiset kankaat. Ihanaa! :)

Pilkkukangas meni jotakuinkin kokonaan laukkuun. Sen verran jäi, että sain tehtyä tuommosen hauskan koristeen! Ja nappikin on oikeeta väriä! Uskomatonta! :D (Nappi on muuten Tiimarista, siellä oli 8 napin pusseja 1,49/kpl. Jokaisessa pussissa oli neljää väriä, jokaista kaks. Just hyvän kokoisia laukkuihin yms.)

Vielä kuva joku aika sitten valmistuneesta vaunusuojasta. Tämäkin on Nakottajalla, tein tytölleen nimiäislahjaksi. On vähän kivempi kuin pelkkä harso, varsinkin kun Nakottajan tyttöjen vaunut on punaiset! :)


Nyt ei vaan blogger suostu asettelemaan kuvia niinku haluaisin! Osa menee keskelle ja osa vasempaan laitaan, vaikka tekisin mitä. Tyhmää. Joillakin on ollut myös kommentoinnin kans, olis kiva jos ilmottaisitte mulle vaikka sähköpostilla mikäli ei toimi! (veeraleena ät gmail.com) Jos vaikka osaisin tehdä asialle jotain (todennäköisesti en).

7 kommenttia:

Haau kirjoitti...

Ihania laukkuja! Mullahan on tuosta omppukankaasta se toinen puolikas ja yhden mekon tytölle oon siitä tehnyt. Ois kyllä ihana tuommoinen laukku, mut en kyllä osaa tehä.. Pitäs saada kädestä pitäen opastusta ja joku hyvä kaava.

Veera kirjoitti...

Tuo oli kyllä helppo tehdä, ja mallinhan tuohon linkitinkin! Siellä on myös ompeluohjeet. :) Mun oli tarkotus tehdä tuosta itselle mekko, mutta se olikin niin jäykkää, etten sitten viitsinytkään. Lopun taidan heivata keittiön ikkunalle verhoksi. :)

Tiina kirjoitti...

Voi oisko sulla ollu tuota omppukangasta muillekin asti? Tai saako sitä enää mistään? Minua olisi kiinnostanut laukku tai sellainen vaunusuoja :)

tiinaliisa1@gmail.com

Veera kirjoitti...

Omppukangasta oli myynnissä Jotexilla ja Elloksella, löytyy edelleen punaisena mutta keltainen myytiin loppuun. Kannattaa kysellä FB:n Kangashamsterit-ryhmässä, olisko kenelläkään ylimääräistä. Minä en ainakaan vielä raaski luopua omastani, kun sitä ei mulla alun alkaenkaan ollut kuin 2,5m. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivan mallinen tuo kassi, jonka olet tehnyt siskollesi ja itsellesi
ST

Anu kirjoitti...

Ihanan kesäisiä kasseja, minä kyllä tykästyin ensimmäiseenkin kun niin ihanasti aukeaa pohjaa kohden!

onnekas kirjoitti...

Oi, mä olen valmis hävittämään, rikkomaan ja unohtamaan kaikki mun kassit jonnekin että voin perustellusti alkaa tekemään tuonmallisia uusia kasseja ;D aivan mahtavan kauniita, varsinkin tuo keltainen!