maanantai 13. kesäkuuta 2011

Pitkästä aikaa ommeltua!

Mulla on ollut erittäin pahanlaatuinen inspiraatiopuutos. En oo saanu mitään aikaseksi! Mutta eilen ompelin viimein kesäkassivaihdon kassin valmiiksi (mutta siitä kuva vasta loppuviikosta), ja tänään puoli vuotta keskeneräisten korissa ollut haalari tuli valmiiksi. Vähän vaan muutin suunnitelmaa alkuperäisestä. (Ja kuvat suurenee taas klikkaamalla.)

Haalarin malli on Ottobre 6/09 muokattuna. Joustofrotee ostettu Metsolasta joskus marras-joulukuussa, resorit Eurokankaasta.

Edessä on piilovetskari. Jälleen kerran totean, että vaikka onnistuu tuon ompelu tavallisellakin vetskaripaininjalalla, niin haluan kyllä sen piiloketjujalankin.

Tein vähän eri tavalla kanttaukset kuin aiemmin. Ompelin nyt ompelukoneella kokonaan, yleensä oon saumuroinut kaitaleen kiinni vaatteeseen. Lisäksi kokeilin nyt tuommosta huolittelevaa ommelta, ja sehän näyttää ihan hyvältä. :) Vähän on joissain kohdin ruma, kun piston pituus heittelee. Mutta ei haittaa! Sitä pitää ehkä opetella käyttämään. Tuli kyllä paljon normaalia siistimmät kanttaukset, taidan jatkaa noiden tekemistä tähän tyyliin.

Hankalinta koko hommassa oli muuten saada tuo lähikuva kanttauksesta, kun vaate oli jo taaperon päällä. Fiksumpi olis ottanut sen kuvan ennen pukemista... jos ois ehtiny, taapero nimittäin heräs just sillä sekunnilla, kun sain toisenkin lahjeresorin paikalleen! :D

6 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Onpas kiva vaate ja kanttaus näyttää hyvältä! Ja eihän nyt kukaan ole jaksanut ommella kun on ollut niin kuumat ilmat!

Nakottaja kirjoitti...

Tutun näköistä kangasta! Hieno on haalari, ja kyllä ompelukoneestakin lähtee :D

Kiva etenkin tuo toinen kuva.

R-m kirjoitti...

Onpas makee haalari!
Kyllä kelpaa kesäpojan fiilistellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva asu pikkumiehellä!

Katjuksa kirjoitti...

Tänään lähti postin kuljetettavaksi Sinun kesäkassisi. Hiukan arvelutti sitä postittaa, ompelun laatu ei ole yhtä taidokasta kuin omasi. Kumpa minäkin osaisin ommella kuten sinä!

Kikka/Väkerryksiä kirjoitti...

Eikös olekin paljon helpompaa ommella nuo kanttaukset ihan ompelukoneella ensin ja sitten vasta tikata? Saa itse päätettyä senkin minkä levyiset kanttauksista tekee ja etenkin se, että resorin joustavuus pysyy huomattavasti parempana kun eka tikki ompelukoneella.